sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Lumi tuli, lumi meni ja nyt se onneksi palasi takaisin. Täällä on tällä hetkellä valoisaa pari tuntia päivässä ja viime viikolla kun maa oli ihan musta, ei paljon naurattanut. Kyllä oli pimeää! Pimeys kyllä sopi sinänsä teemaan, että viikko sitten täällä vietettiin Dark Season Blues -festaria. Olin festareilla vapaaehtoisena joten aika monta eri bändiä tulikin kuultua. Vapaaehtoisena oli ihan mukavaa, vaikka informaatiota ei etukäteen mitenkään liikoja jaeltu. Sain viestin, jossa sanottiin seuraavaa: "Vuorosi alkaa klo 21.00 Husetilla. Ilmoita mihin konsertteihin haluat käyttää ilmaislippusi." Lyhyesti virsi kaunis, mutta kyllä mua vähän kiinnosti, että mitä mitä se mun vuoro ylipäätään pitää sisällään :)



Yksi konserteista oli Kaivos nro.3:ssa, mutta pettymyksemme
"kaivoksessa" tarkoitti peltihallissa kaivoksen suulla.
 Onneksi bändi oli kuitenkin viihdyttä.
Samana viikonloppuna kun mä festaroin, Eero oli muutaman meidän koulukaverin kanssa yötä jääluolassa. Meillä oli hienot sopimukset siitä milloin mä soitan sysselmanille, jos heitä ei kuulu takaisin, mutta sitten kävikin ilmi, että tuolla 50m syvyydessä kuului netti. Että ei tää ihan niin korvessa ole kuin ehkä voisi luulla.



Koulussa ollaan tehty valitettavan paljon kirjallisia hommia viime aikoina. Tosin aiheet on olleet ihan mielenkiintoisia; riskianalyysiä, onnettomuustilanteessa toimimista, GPS:llä leikkimistä, johtamista ja experience production:ia. Ja päästiin me ajelemaan myös Zodiakeilla eli pienillä kumiveneillä tässä taannoin.
Nyt tiedän myös perusteet moottorin korjaamisesta
 ja potkurin vaihtamisesta
Olosuhteet olivat kohtuullisen talviset
Man over board 
Tämä teema lämmitti VBL -fanin sydäntä suuresti
Tällä viikolla meillä on ollut useampi Sysselmanin luento, teemoina lähinnä kaikenlaiset säännöt ja rajoitukset jotka vaikuttaa täällä liikkumiseen ja oppaana toimimiseen. Ja niitähän riittää! Eli kun tulette meitä moikkamaan, niin muistakaa, että kukkia ei saa poimia, mihinkään mikä on tehty aiemmin kuin vuonna 1945 ei saa koskea ja turistina alue jolla saa liikkua ei ole suurensuuri. Mut tulkaa silti käymään, sillä meidän kaa pääsee tekeen enemmän :)

Käytiin tutustumassa myös pelastushelikoptereiden tukikohtaan.
Tuulirajat lentämiselle tuntuivat olevan vähän erit kuin Suomessa.
Kuulemma 80 solmun tuuli on ihan ok vuorten välissä lentämiseen.
Muutettiin torstaina omaan kämppään lähelle Svalbardhallenia. Enää ei siis ole tekosyitä vältellä liikuntaa... Perjantaina oli halloween ja meidän alakerran lapsiperhe oli tehnyt hienoja koristeita.





Asutaan talon ullakkoasunnossa
 ja tällaiset on näkymät olkkarin ikkunasta

Koska asiat ei useinkaan mene niin kuin toivoisi,
 hajosi meidän hella heti ensi töikseen.
Maanantaina tulee uusi,
 mutta siihen asti pitää pärjätä niin kuin parhaaksi näkee.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Talven ekat hiihdot!

Lunta on tuprutellut jo muutaman päivän ja eilen pääsimme hiihtämään ensimmäistä kertaa tälle talvelle. Fiilis oli mitä mainioin vaikka keli ei juuri hellinytkään. Suksilla on vaan niin paljon mukavampi ja kevyempi edetä kuin kävellen!

Suunnitelmana oli kiivetä Trollsteinille, mutta kelin mennessä täysin tukkoon päätimme jättää sen toiseen kertaan. Alas päin hiihdellessä keli kuitenkin selkiytyi hieman ja jäimme Larsbreenin jäätikölle vain hiihtelemään ja nauttimaan pakkaspäivästä.

Alkumatka piti vielä kävellä

I-I-I- Iloa, monta tuhatta kiloa!


Lounastauko. Taustalla Lars Hiertafjellet

Kotiin päin

Kerrankin päästiin ajoissa liikkeelle
ja tietenkin juuri tällä kertaa iltapäivällä oli paremmat kelit

lauantai 4. lokakuuta 2014

Vaellusturinoita

Tämän viikon maanantaina palattiin takaisin kahdeksan päivän "kesä"vaellukselta. Kelit ja maisemat olivat vaihtelevia ja välillä pakkanen paukkui melkein kymmenessä asteessa. Lähdettiin liikkeelle Longyearbyenistä päämääränämme venäläisten kaivoskaupunki Barentsburg. Alla näkyy minun ryhmäni vaellusreitti, punaiset pallot ovat leirejä. Kuva on tehty sivulla http://toposvalbard.npolar.no/ josta voi katsella reittiä tarkemmin esim. paikannimihaun avulla. Kartta ei ole niin tarkka kuin paperiset, mutta siitä saa kuitenkin ihan hyvän käsityksen reitistä.

Vaellus meni pääpiirteissään näin:
ma 22.9. Longyerbyen - Brjörndalen
ti 23.9.  Björndalen - Kolberget
ke 24.9. Kolberget - Fossildalen
to 25.9. Fossildalen - Hollendarbukta
pe 26.9. Hollendarbukta - Barentsburg - Hollendarbukta (päiväretki)
la 27.9. Hollendarbukta - Kapp Laila
su 28.9. Kapp Laila - Fardalen
ma 29.9. Fardalen - Longyearbyen


Vaelluksella kuljimme neljässä pienryhmässä, jossa oli jokaisessa 5-6 henkeä. Leirit olivat aina samat, mutta jokaisella ryhmällä oli oma checkpoint, minkä kautta leiriin piti kulkea. Näin ryhmillä oli erilaiset reitit eikä jouduttu kulkemaan jonossa paikasta toiseen. Leiripaikat olivat yhteisiä lähinnä karhuvahdin takia. Nyt jokainen sai nukkua joka toisen yön rauhassa ilman herätyksiä. Ja ei, tällä kertaa ei nähty karhuja.

Leirin rakentamista Kolesbergillä. Pic. Pete Lambert

Maisemat vaelluksella oli makeat, täällä monet vuorista on ihan lättäniä, joten hikoilun jälkeen koitti yleensä aina helppo ja kevyt tassutteluvaihe.

Lättänävuoria (platås) Pic. Pete Lambert
Vuorien lisäksi jouduimme ylittämään aika monta jokea reissun aikana, välillä enemmän ja välillä vähemmän tyylikkäästi. Renen koira Bellman kulki meidän matkassa ja pelkäsi kuollakseen jokia. Välillä ylittäminen (tai läpi rämpiminen) oli siis melkoista taidetta. Meidän onneksi ilmat oli aika kylmät, joten suurin osa joista oli sen verran jäässä, että niistä pääsi kahlaamatta yli. Sen kerran kun jouduimme kahlaamaan, täytyy sanoa, että vesi oli melko virkistävää...

Bellman. pic. Pete Lambert
Meidän ryhmä Vesuvin (741m) huipulla. pic. Pete Lambert
Barentsburgin lisäksi piipahdimme Coles Bayssa, joka venäläisten 60 -luvulla hylkäämä kaivoskaupunki. Vanhoihin asuintaloihin pääsi sisälle ja sieltä löytyi kaikenlaisia aarteita hammasharjasta vanhaan miesten takkiin. Coles Bayn alue on mielenkiintoinen myös siksi, että siellä on huomattavasti lämpimämpää kuin muualla Huippuvuorilla. Coles Bayssa näimme paljon lintuja ja mm. kukkia, joita ei olla nähty edes elokuussa kun tulimme tänne. Myös Coleselva -joen jokilaakso kylän jälkeen oli tosi kaunista suoaluetta. Kuvia Coles Baysta ja vaelluksesta on Erikin kuvablogissa enemmänkin.

Kaunista!

Kukapa muu kuin Lenin-setä olisikaan Barentsburgin keskellä
Venäläisten karhu on paljon vihaisempi kuin norjalaisten...

Lopussa vielä kuvia vaellukselle lähdöstä. Moni meistä teki uusia kokeiluja kuivattamisen ja vaellusmuonien kanssa, joten edellinen viikko ja viikonloppu taitaa näkyä melkoisena sähkönkulutuspiikkinä opiskelija-asuntolassamme Sjöskrentenissä. Itse kuivatin ensimmäistä kertaa kasvissosekeittoa lounaaksi. Ohjeen löysin täältä: http://tunturikeittio.com/category/kasvisateria/kasviskeitto/
Lopputulos olisi muuten ollut ihan onnistunut, mutta koska meillä ei ole sauvasekotinta oli keiton saaminen soseeksi todella hidasta. Kiitokset kuitenkin Leenalle, kun pakotti mutkin Lenksassa opettelemaan sosekeiton teon siivilän avulla, joten ei jäänyt sormi suuhun tälläkään kertaa. Tosin kärsivällisyys ei meinannut riittää loppuun saakka sen enempää nyt kuin aikanaan Lenksassakaan. Lisäksi sauvasekottimen puuttumisen takia en saanut tehtyä kuivatusta keitosta riittävän hienoa jauhetta, joten se ei sulanut kunnolla kuumaan veteen. Keiton suhteen en aio kuitenkaan luovuttaa, sillä siitä saa hyvänmakuisen vähän erilaisen lounaan vaelluksille.

Kun 15 opiskelijaa valmistautuu samaan aikaan vaellukselle
 käy keittiössä aikamoinen kuhina

Elidan aamupalat koostui myslistä,
joka paistettiin etukäteen runsaassa voissa ja fariinisokerissa.
Itse uskoin perinteisen kaurapuuron voimaan.

Keittiön kolme uunia olivat koko viikon kovilla
 kun niissä kuivattiin kaikenlaista lihasta kasvissosekeittoon

Tästä kaaoksesta syntyi lopulta aivan hyvät retkiruuat





lauantai 13. syyskuuta 2014

Viime viikko kuvina

Tällä viikolla on muutettu opiskelija-asuntolaan, retkeilty lähikukkulalla, opiskeltu Huippuvuorten kasveja, lintuja ja geologiaa sekä ammuttu aivan liikaa ampumaradalla. Kuvat kertonee enemmän kuin tuhat sanaa, varsinkin ammunnan suhteen.

Jääkaappi on jaettu nerokkaasti lokeroihin.
Harmi, että lokerot on niin pieniä,
ettei sinne mahdu esim. maitopurkkia pystyyn.

Naulakko on vissiin vähän pidemmille, tai sitten kelkkahaalareille....

Seinät on tyhjää täynnä, laittakaa meille kivoja postikortteja =)
Longyearbyen

Longyearbyen

Platåfellet

Kaiken maailman antenneja

Matkalla Nordenskjöldfjelletin huipulle

Ylhäällä oli jo n. 30 cm lunta

Kouluretki Bjørndaleniin

Bjørndalen

Bjørndalen

Bjørndalen

Arctic Cottongrass -Polarsnöull

Hauskoja kiviä

Lisää hauskoja kiviä

Bjørndalen

Yellow Marsh Saxifage -Småmyrsildre

Täällä on viehättävä tapa jättää moottorikelkat viettämään kesää ihan mihin sattuu

No pain-no gain...Minä ja kiväärit ei olla ystäviä